Kesäkuun pop up –näyttely: GhettoGalleria by Sivi Valima

June 9, 2017

Taide valtaa OUT OF THE DARK Concept Storen jälleen kesäkuussa! Pop up –tilassamme on nähtävillä GhettoGallerian Sivi Valiman teoksia 9.6.- 30.6.

Näyttely kokoaa yhteen skaalan Valiman töitä hänen yli kymmenvuotisen taiteilijanuransa varrelta. Teoksia yhdistää taiteilijan vahva tarve tehdä asiat täysin omalla tavallaan ja yhdistää toisiinsa kuulumattomia kontrasteja löytäen samalla myös niiden välisiä yhteyksiä. Nämä kontrastit ovat nähtävissä niin töiden värimaailmassa, aiheissa kuin käytetyissä tekniikoissakin.

Valima on vuosien varrella mm. hakenut Instagramissa tavallisia ihmisiä malleiksi ja piirtänyt muotokuvia heistä, jotka ovat lähettäneet hänelle kuvansa. Hän kokee taiteilijana olemisen olevan hieman yksinäinen ammatti, jossa toteutetaan kaikki itse alusta loppuun, joten hän on iloinen voidessaan osallistaa myös muita.
Kaikista tärkeintä on kuitenkin aina ollut vahva usko siihen, että taiteella voi luoda hyvinvointia muille ja itselle. Valima haluaa erityisesti tukea naisia huomaamaan ainutlaatuisuutensa ja kauneutensa, jos se on syystä tai toisesta jäänyt heiltä huomaamatta. Pahoinvointia on niin paljon maailmassa jo muutenkin, ettei hän keskity siihen enää lainkaan vaan edustaa mieluummin elämän positiivisempaa puolta.

Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn Eerikinkadulle!

OUT OF THE DARK Concept Store
Eerikinkatu 3, 00100 Helsinki

ark. 11-18
la 11-16

020 7705400, shop@oot-drk.com

 


Share
Facebook | Twitter | G+ | Tumblr



OUT OF THE DARK™ on intohimoa designiin ja sen taustalla oleviin tarinoihin. OUT OF THE DARK yhdistää kansainväliset brändit, designin ystävät ja jälleenmyyjät sekä nousevat suomalaiset suunnittelijat. Meidät ja tuotemerkkimme löydät verkosta, OUT OF THE DARK -showroomilta sekä laadukkailta jälleenmyyjiltämme. Uskomme, että jokainen löytää meiltä oman persoonansa, makunsa ja sisustustyylinsä mukaisia tuotteita.