Esittelyssä taiteilija Sanna Liljamo

March 8, 2017

Ticlke-Your-Fancy-3

OUT OF THE DARK Concept Storen pop up –tilassa on maaliskuun ajan taiteilija Sanna Liljamon näyttely Tickle Your Fancy, jonka avajaisia juhlittiin viikko sitten. Kyseessä on hänen ensimmäinen soolonäyttelynsä. Päätimme naistenpäivän kunniaksi esitellä taiteilijan teosten takana!

Sanna Liljamo on käynyt Hyvinkään Taidekoulun vuosina 1999-2001. Maskeerausopinnot Liljamo suoritti vuonna 2003, ja hän on toiminut freelancer meikkitaiteilijana valmistumisestaan lähtien.

Ticlke-Your-Fancy-9
Minulla on aina ollut “valokuvamuisti” ja koen asiat kuvina. Siksi kuvien tekeminen on minulle luontevaa. Olen aina piirtänyt ja maalannut ja ilmaissut itseäni taiteen kautta. Ammatiltani olen maskeeraaja. Työssäni saa olla sopivasti luova ja leikkiä väreillä. Mutta toisaalta noudatan usein asiakkaan toiveita meikin suhteen ja toteutus on toisen ihmisen miellyttämistä ja millintarkkaa piirtämistä. Ehkä siksi haluan maalata suuria, abstrakteja teoksia. Käytän maalatessani isoja siveltimiä, sieniä ja palettiveitsiä.

playground
Maskeeraajana työskentelen yleensä aina pienessä kiireessä ja maalaamisessa yksi parhaista puolista onkin sen meditatiivinen rauhallisuus. Maalatessa kadotan helposti ajan ja paikan tajun enkä ajattele oikeastaan yhtään mitään. Maalatessani kuuntelen yleensä jotain rauhallista, ei sanoiltaan tuttua musiikkia ja juon kupillisen kuumaa kahvia. Studioni on kotonani Talin vanhassa Radiotehtaassa.

Ticlke-Your-Fancy-30
En koskaan luonnostele töitäni etukäteen. Aloitan yhdellä värillä ja annan mennä. Siksi työni ovat vaihtelevia. Niissä on joku fiilis, idea tai esimerkiksi tunnetila juuri siltä hetkeltä. Joskus työ saattaa valmistua nopeasti ja joskus maalaan samaa työtä kerros kerroksen perään. Tauluni kertovat minulle, kun ne ovat valmiit.

ScreenShot2017-02-17at14.25.162.114416
Tickle Your Fancy –taidenäyttely on avoinna OUT OF THE DARK Concept Storessa Kampissa koko maaliskuun ajan. Tervetuloa!

OUT OF THE DARK Concept Store
Eerikinkatu 3, 00100 Helsinkima-pe 11-18
la 11-16shop@oot-drk.com
+358 20 770 5400

Share
Facebook | Twitter | G+ | Tumblr



OUT OF THE DARK™ on intohimoa designiin ja sen taustalla oleviin tarinoihin. OUT OF THE DARK yhdistää kansainväliset brändit, designin ystävät ja jälleenmyyjät sekä nousevat suomalaiset suunnittelijat. Meidät ja tuotemerkkimme löydät verkosta, OUT OF THE DARK Concept Storesta sekä laadukkailta jälleenmyyjiltämme. Uskomme, että jokainen löytää meiltä itsensä näköisiä tuotteita.












Tags: , , ,